Vuoden 2021 kulttuuripalkinnon saajaksi ehdolla 28 kulttuurintekijää!


Kuvanveistäjä Aukusti Veuro: Aleksis Kivi.

Vuoden 2021 kulttuuripalkintoehdokkaat on nyt nimetty. Ääniä annettiin 78, mikä oli melkein kaksi kertaa viime vuoden äänisaalis, ja ne jakautuivat 28 kulttuurintekijälle. Hienoa osallistumista forssalaisilta! Äänten jakautuminen kertoo monipuolisesta kulttuuritarjonnasta ja harrastamisesta sekä siitä, että kulttuurin käsitteeseen sisältyy monenlaista tekemistä ja kokemusta.

2/3 äänistä jakautui kuvataiteelle ja esittävälle taiteelle, ja loppukolmannes musiikin, sanataiteen ja muun kulttuurin tekijöille sekä kaupungin omille toimijoille. Tuttuun tapaan palkinto julkistetaan itsenäisyyspäivänä, mutta aplodit kuuluvat jo nyt kaikille kannatusta saaneille!

Kuvataiteen alalla ääniä saivat:

Jenni Kalsola, Aino Kauranen, Niina Laitonen, Jani Leino, Outi Rämö, Auli Vaha, Marja Viskari (Galleria Omena), Unto Grönberg, Kuhankosken kilta ry.

Esittävän taiteen alalla ehdotettiin:

Ville Juhola ja Harri Välimaa (Ville ja Harri Show), Rauha Kallio, Jukka Sipponen ja Ihan koirana mennään ry.

Musiikin puolella:

Outi Aro-Heinilä, Jyrki Iivanainen, Elli Lukander, Jonna Tervomaa, Tapio Tuovinen (Sydämenriekaleet) ja Markku Tähtinen.

Muita kulttuuritekijöitä:

Ilppo Aaltonen, Ilkka Kononen, Jaana Lindfors, Sami Mattila, Ravintola Gusto.

Kaupungin yksiköistä kannatusta saivat kuvataidekoulu ja sen keulahahmo Teija Lauronen, Wahren-opiston alainen Forssa-TV, Forssan museo ja nuorisotoimen liikennepuisto.

Kulttuuripalkinnon saajan valitsee raati, johon kuuluu sivistys- ja tulevaisuuslautakunnan jäsenet Saara Jokinen, Kati Kaasalainen, Turkka Mali ja Nina Mäkelä.

Palkinto jaetaan Kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa Forssan kirkossa 6.12.2021 alkaen klo 14.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden yhteisöteko -palkinnon ehdokkaat

Forssa100 -vuonna jaetaan Vuoden yhteisöteko -palkinto

Forssan kaupungin kulttuuripalkinnon 2022 saajaksi ehdolla: