Vuoden 2018 lastenkulttuuripalkinto meni lastenkirjailija Elisa NIemiselle

Kuva: Tapio Tuomela, Forssan lehti 6.12.2018

Itsenäisyyspäivän lastenkulttuuripalkinnon sai lastenkirjailija Elisa Nieminen, joka on myös Teatteri Tiukun vahva taustataho. Elisan kautta tunnustus ohjautuu sekä yksittäiselle tekijälle että yhteisölle. Eskariohjaajana monelle tuttu Elisa on esiintynyt vuosien ajan Forssan teatterin näytelmissä, kirjoittanut jo kolme lastenkirjaa Lotta Torvisesta sekä käsikirjoittanut Tiukun murhe -näytelmän, jota esitettiin viime kesänä Jokioisilla. Raati toivoo, että Teatteri Tiukua nähdään jatkossakin.


Forssan lastenkulttuuripalkinnon saaja valittiin kaksivaiheisella äänestyksellä. Ensin kaupunkilaiset nimesivät ehdokkaat (ääniä 65, 31 ehdokasta), joista sitten raati valitsi voittajan.

Raatiin osallistui neljä nuorta: Kasper Ehola (Keskuskoulu 9A), Ella Heikkilä (FYL 17B), Wilma Mansikkamäki (Tölön koulu 8C), Camilla Vanha-Similä (FYL 18C). Kaikki he ovat forssalaisten taideoppilaitosten suurkuluttajia, ja tuntevat useimmat ehdotetuista henkilöistä ja yhteisöistä oikein hyvin. Forssalainen taideopetustarjonta sai heiltä varauksettoman ja yksimielisen kiitoksen.

Raadin kokouksessa keskusteltiin laajasti ja perusteellisesti ehdokkaista. Palkinnon saajaksi ehdotetuista opettajista Elina Korkeila-Väänänen, Natalia Maltizova, Maikku Aho ja Titi Lillqvist sai kiitosta siitä, miten hyvin ja paneutuen he osaavat toimia lasten ja nuorten kanssa, ja saavat opettamansa asian kiinnostavaksi.

Jo yläkoulu- ja lukioikään ehtineiltä raatilaisilta ovat uusimmat leikki-ikäisten jutut menneet ohi, mutta muistissa on lapsuusiän hyvät kokemukset. Näistä MLL Forssa matalan kynnyksen tapahtumineen on jäänyt antoisimpana mieleen. MLL:n todettiin myös onnistuvan mainiosti tiedottamisessaan.

Raati keskusteli pitkään siitä, kummalle palkinnon mieluummin osoittaisi: yhteisölle, jonka toiminta tavoittaa useita, vaiko yksittäiselle tekijälle, jota palkinto kannustaa jatkamaan. Raatilaisilla oli kokemusta mm. kuorosta, soittokunnasta, pienestä teatterikoulusta ja kuviskoulun kaupunkitaideprojekteista, jotka kaikki ovat antaneet suurta iloa osallistujilleen ja yleisölle.

Wahren-opiston Pieni teatterikoulu ja sen piirissä viime vuosien voimahahmoksi noussut Titi Lillqvist saivat vahvaa kannustusta, ja raadin mielestä kaupungin pitäisi saada Pienen teatterin tilapulma ratkaistua.

Raati lähetti päättäjille ja kulttuuritoimijoille lopuksi terveisiä: kulttuuriharrastusten tarjonta on hyvissä kantimissa, mutta vielä tarvittaisiin kokoontumistila nuorille keskustaan ja erityisnuorille omia tapahtumia.

Lue Elisa Niemisen haastattelu Forssan lehdestä.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden yhteisöteko -palkinnon ehdokkaat

Forssa100 -vuonna jaetaan Vuoden yhteisöteko -palkinto

Forssan kaupungin kulttuuripalkinnon 2022 saajaksi ehdolla: