Forssan kulttuuripalkinto 2017 Ritva Vastamäelle
Forssan kulttuuripalkinnon
saajaksi valittiin yleisön suosikki Ritva Vastamäki. Palkinto luovutettiin
6.12.2017 kaupungin Itsenäisyyspäivän juhlassa Urheilutalo
Feeniksissä.
Raati halusi osoittaa juhlavuoden
palkinnon yksittäiselle henkilölle, ei teolle eikä yhteisölle. Myös yksi ihminen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa laajalti. Raati
päätti osoittaa palkinnon kulttuurin taustavaikuttajalle, joka on tehnyt
valtavan työn kulttuurin puolesta ja mahdollistanut kulttuurin tekemisen ja
kokemisen muille ihmisille.
Kuva: Forssan lehti 14.1.2017 |
Ritva Vastamäki on
tullut forssalaisille tutuksi kirurgina, poliitikkona ja ennen kaikkea
humaanina ja kannustavana kulttuuripersoonana, jonka sydäntä lähinnä on
musiikki.
Hän toimi Lounais-Hämeen Musiikkipäivien
puheenjohtajana 30 vuoden ajan. Musiikkipäivien koulutusten ja konserttien
järjestäminen vaatii puheenjohtajaltaan monenlaista taustatyötä tapahtumien
organisoinnin, varainhankinnan ja talkootyön parissa. Ritva on nopea,
spontaani, suoran toiminnan nainen, joka toimii kulttuurin ja ihmisten hyväksi
epäröimättä. Hänellä on hieno kyky kohdata ihmisiä ja yhdistää heitä yhteisen
tavoitteen saavuttamiseksi.
Musiikkipäivien ohella
Ritva kuuluu moniin muihinkin kulttuuriyhdistyksiin – kaikkiin forssalaisiin,
sanovat eräät. Hän kannustaa ja rohkaisee nuoria paitsi palautteella
myös antamalla stipendejä kuvataidekoulun ja musiikkiopiston opiskelijoille.
Tarinat kirurgi-Ritvasta ovat jo legendoja: niistä voisi kirjoittaa kirjan. Hän
on inspiroiva ja helposti lähestyttävä. Menestyksestään ja ansioistaan huolimatta
hän on säilyttänyt lämpimän ja tasa-arvoisen suhteen muihin ihmisiin.
Vuoden 2017 Forssan kulttuuripalkinnon saaja valittiin
tänä vuonna yleisöäänestyksen ja valitsijaraadin voimin. Yleisö äänesti
ehdokkaita ja valitsijaraati päätti palkinnon saajan. Raatiin kuuluivat
tietokirjailija Pirjo Poutanen, toimittaja Johanna Puukka, kirkkoherra Esa
Löytömäki ja lukiolainen Johannes Keskinen.
Yleisön ehdotuksia saatiin yhteensä 244, ja niissä
nimettiin yli 70 ehdokasta. Raati ilahtui siitä, että ehdokkaita oli niin
paljon. Oli hienoa huomata, kuinka paljon kaupungissamme on mainitsemisen
arvoisia tekijöitä ja vahvaa kulttuuria, eli heitä, jotka itseään säästämättä
antavat muille hyviä hetkiä kulttuurin parissa. Tämä on osoitus seudun
elinvoimasta. Myönteistä oli myös, että ehdokkaiden joukossa kohtasivat samalla
tasolla hyvin erityyppiset tekijät populaari- ja korkeakulttuurin, talkootyön
ja ammattilaisten parista.
Kommentit
Lähetä kommentti